27.2.2010

Oispa jo pian kesä

Keskisuomalaisen 2 pistettä nostavat meidät jo 18 yhteispisteeseen:

"Jalankulkuämpäri hajosi viime vuonna kahtia, kun Eeva ja Tuija jättivät bändin yhden albumin jälkeen. Jäljelle jääneet Sanna ja Pinja päättivät kuitenkin luotsata yhtyeensä kohti uusia seikkailuja, ja ottivat mukaan kaksi uutta jäsentä, joiden avustuksella tuore levy saatiin valmiiksi.
Uusittu kokoonpano soittaa huomattavasti tiukemmin kuin alkuperäinen, mutta kappalemateriaali ei vakuuta. Jo avausraita Vaarallinen pianonvirittäjä on niin luotaantyöntävä, että fiilikset kaikkoavat heti alkuunsa. Kesäisen tyttömäinen bailuteksti ja kulahtanut rokkiriffi ovat yhdessä myrkkyä korville. Rasittava kesäteema ei valitettavasti pääty tähän, vaan sitä pyöritellään miltei joka biisissä.
Onneksi levyltä löytyy pari onnistumistakin, kuten Leevi and the Leavings -henkinen diskopala Älä kerro äidille ja slovari Bodombodom. Albumin päättävä Blondie-käännös Roikkumaan langoille (Hanging on the Telephone) on sinällään ihan hauska kuriositeetti.
Sannan ja Pinjan tuplalaulu alkaa jossain vaiheessa tökkiä pahasti, sillä sitä kuullaan käytännössä läpi levyn. Toinen heistä olisi voinut välillä pysytellä hiljaa." Mikko Siltanen

Ei kommentteja: