25.2.2010

Kuka on käynyt salaa laulamassa meidän ekalla levyllä???

Rakkauden leirikoulu saa numeroksi 3/5 Rytmin (1/2010) uusimmassa numerossa:

"Sitten esikoisalbuminsa Jalankulkuämpäristä on vaihtunut muutama nainen ja miespuolisiin jäseniin. Sanna ja Pinja kantavat nyt kaiken lauluvastuun ja jälkimmäinen edelleen myös bassottelun. Kaksikon tekemät kappaleet ovat mainioita kertomuksia aikuisen naisen elämästä, unelmista ja kuvitelmista. Ryppyotsaisuus on kaukana, mutta mitään huumorirokkia Jalankulkuämpäri ei tee.
Edellisen levyn Juhani hiihtää - kappaleen kaltaisiin riemastuttavuuksiin bändi ei tällä kertaa yllä, mutta hienoja hetkiä on riittämiin. Uudella kokoonpanolla bändi on suunnannut perusasioiden äärelle. Soundi on konstailematon, yksinkertainen ja kuivahko ja rock-soitantaa värittävät mm. kantri- ja diskosävyt. Sävellykset ovat kauttaaltaan tarttuvia ja tasokkaita. Lauluvoimaa on menetetty vähän kokoonpanomuutoksen takia: Sannan ja Pinjan kaksiääninen työskentely on viehkoa ja persoonallista mutta ei aina huipputarkkaa. Siihen on korvalla vähän totuttelemista." Antti Ervasti

Ei kommentteja: