29.10.2009

Toka keikka

Uuden kokoonpanon toinen keikka tapahtui entisellä omalla maalla eli Suomen Kouvolassa. Matkamme alkoi Kaapelilta, johon Reko oli kurvannut hienon valkoisen laina-auton. Kuskiksi lupautunut Jukka olikin sairastunut, joten Reko joutui ajamaan meidät Kouvolaan. Joonatan saapui töistä mukanaan uusia romuja jotka roudattiin treenikselle ja sitten kannettiin kitarakamat hissiin ja hissi ylös. Hissin ovi ei aukea. Hissillä takas kellariin. Avaimet Joonatanilta. Portaat ylös hissin ovelle. Reko ajaa hissillä ylös. Ovi auki diks. Kamat ulos diks. Kamojen sovittelua Nissanin paksiin. Kaikki ei mahdu, joten kitarat, basso ja virveli otetaan autoon sisälle matkustajien iloksi.

Ajamme kohti Kouvolaa ja pimeyden laskeutuessa Reko huomaa ettei auton valot pelaa kunnolla. Pysähdymme oikein levähdyspaikalle tätä ihmettelemään. Pelkillä pitkilläkään ei oikein voi ajaa. Täytyy vaan peesata jonkun perässä... Matka etenee ja Reko löytääkin uuden valonappulan josta normivalot tulevat päälle. Jihaa! Sen kunniaksi haemme kahveet ja sämpylät Kuninkaantien ABC:ltä Filleltä.

Kouvolaan saavumme aikataulun mukaisesti juuri kun Pikku Kukka on aloittamassa soundtsekkiä. Roudaamme kamat lavalle ja jäämme odottamaan että Pikkikset saa tsekin tehtyä. Sanna ja Pinja haistelevat ja muistelevat vanhaa Sipparia innoissaan. Soundtsekissä soitamme kolme biisiä läpi ja ruuvaamme monitoriin laulua lisää, kitaraa lisää, bassoa lisää, kitaraa pois, laulua lisää jne. Soundtsekin jälkeen Hanskamies-Kalle tuli hakemaan meidät Kuusankoskelle Pinjan vanhempien residenssiin nauttimaan hieman salaattia ja virvokkeita. Lisäksi ohjelmaan kuului tietenkin meikkausta, tukanlaittoa ja vapaata seurustelua.

Kymmenen jälkeen saimme kyydin takaisin Doningtoniin. Tervehdimme sukulaisia jotka olivat jo saapuneet paikalle ja vetäydyimme bäkkärille tekemään biisilistaa. Sanna on taas askarrellut meille biisilistapohjat, joista löytyy tällä kertaa enimmäkseen Marja Pennasta ja Salkkarien Simoa eli Ismoa. Mahtista!!



Puoli yhdentoista jälkeen alkaa Fränti ja Vahanen soimaan ja lähdemme lavalle bailaamaan. Keikka menee hyvin; isät, äidit, veljet ja kaverit täyttävät lavan edustan ja pistivät jalalla koreasti. Kantri ja Pianonvirittäjä ovat taaskin selkeästi yleisön suosikkeja, jälkimmäisen kohdalla Pinjan ja Sannan isät soittivat tuulimylly-ilmakitaroita Pete Townshend tyyliin. Kivaa oli jälleen kerran, kiitos Kouvola ja Pikku Kukka.

Seuraava keikka onkin sitten varmaan ensi vuoden puolella, koska me tehdään nyt toi levy loppuun ja treenataan loputkin uudet biisit keikkakuosiin. Levyjulkkarikeikka on jo nimittäin sovittu...


Nyt toimii, oijoijoijoijoijooijoi!

15.10.2009

Suosittelemme

Sanna ja Pinja kävivät maanantaina laulamassa taustoja tulevalle Black Magic Six levylle. Ensi keväänä tulossa siis mahtismatskua levykauppojen hyllyille. BM6 on keikalla 28.11. Loosessa tanskanmaan poikien Hola Ghostin kanssa, kamoon everybody!

14.10.2009

Lauantain lörtsytreenit

Aloitimme lauantain treenit jo aamuvarhaisella klo 11. Tarkoituksena oli treenata Rouva-biisiä uuteen uskoon. Kappale toimii muuten ihan hyvin, mutta kertsin rytmiin haluttiin jotain muuta kuin mitä äänitimme kesällä. Lisäksi biisin soundiin sopii paremmin tunkkaisessa kellarissa kuin kesäisessä maalaistalossa äänitetyt rummut.

Välillä kävimme aamukahvilla, kokiksella ja pullalla. Koska oli aivan upea päivä nautimme kahveet ulkona terassilla raikkaassa ilmassa. Lisäksi suunnittelimme 14.marraskuuta tapahtuvia promokuvauksia. Keskustelussa vilahtelivat erilaiset eläimet, viikset, kalastus, kaverikuvat, makuupussit, herrasmiehet ja harrastukset. Saas nähdä mihin päädymme - kenellä on kuvissa hameet ja kenellä ei.

Ulkoilmatauon jälkeen jatkoimme Rouvan hinkkausta (ehehehheh) ja kuuntelimme muutaman soul-kipaleen noin niinku referenssiksi. Rekoa täytyy hieman vielä kouluttaa koska hän on Manowarrior sydämeltään ja niin nuori, ettei ole vielä ehtinyt tutustua Wilson Pickettin tuotantoon. Mutta kyllä se Rouva alkoi sieltä pikku hiljaa löytää grooveaan. Sannan ja Pinjan pitäisi vielä löytää yhteinen luovahetki että sanat voitaisiin tehdä uusiksi myös. Ne vanhat kun on ihan paskat.

7.10.2009

Uuh ja aah!

Eka keikka takana ja hengissä selvittiin. Hirmuinen jännitys oli päällä ja sen varmaan huomasikin. Pahempia mokia ei sattunut, mutta miksaaja sai yleisöltä vähän risuja. Päivän huippuhetkiin lukeutui Sannan tekemien biisilistojen paljastus. Koneella isoin kirjaimin kirjoitetut, keltaiselle paperille printatut biisilistat oli koristeltu ihanin kuvin. Kissanpentuja, koiranpentuja, hevospatsas ja huipennuksena Salkkareitten Inka ja Maria Pennanen Piiri-ohjelmasta!! Kyllä oli kiva katsoa aina seuraava biisi, kun Maria Pennanen tuijotti paprusta takaisin "Mene kohti valoa". Paikalle oli onneksi tullut paljon ihania ystäviä, joiden näkeminen yleisön joukossa lämmitti mieltä erityisesti. Kiitos teille kaikille jotka olitte mukanamme tuona historiallisena päivänä!

Biisilista (aboutehkäsuunnilleen):
1. Vampyyrihipat
2. Älä kerro äidille
3. 9E
4. Texas
5. Bondin elämää
6. Itään päin
7. Rakkauden puutarhuri (tsekkaa livepätkä linkistä)
8. Juhani hiihtää
9. Ansa, Tauno ja Taunus
10. Vaarallinen pianonvirittäjä

23.10. rokkaillaan Kouvolassa ensi kerran sitten vuoden 2002!!!! Ei sitä tajunnutkaan että vettä on noin paljon Kymijoessa ehtinyt virrata... Doningtonissa myös Pikku Kukka jatkaa uuden levynsä julkaisujuhlaa. Sinne siis kaikki!