16.9.2009

Luovuus virtaa

Vietimme taas yhden lauantaipäivän Kaapelilla. Sanna ja Pinja aloittivat tällä kertaa päivän lievällä shoppailulla ja syömisellä, aika jännä. Kyllä näille leideille ruoka maistuu...


Pinjalla vanhat, Sannalla uudet

Päivä jatkui sanojen rustailulla ja muutama uusi tai korvaava sana keksittiinkin. Lisäksi mielisairaus-sairaala-sekoilu sai nimen "Lääkkeet loppu". Nyt on kaikilla levyn biiseillä myös nimi!

Joonatan saapui treenikselle töistä ja aloimme työstämään cover-biisiä joka on tulossa levylle. Kappaleen laulumelodia oli epäselvä, koska olemme niin luovia että niitä oli tehty muutamakin erilainen. Joonatan auttoi meitä päättämään mitä lauletaan missäkin säkeistössä. Sitten vielä tallensimme kokonaisuuden puhelimen nauhurilla, jottei pääse unohtumaan. Tämä on todennäköisesti seuraava levylle äänitettävä biisi.

Kun saimme Rekonkin Kaapelille alkoi Joonatan esittelemään kitarointi-ideoitaan meille. Kuuntelimme niitä ja nyökyttelimme hyväksyvästi. Kaikki kuulosti todella hyvältä! Varsinkin Meksikon eli Ansa, Tauno ja Taunuksen kitarat saivat meidät nauramaan hillittömästi. Ihan mahtis-matskua tiedossa. Mutta näitä kitaroita ja uusia rumpuloita kuulette jo kahden viikon päästä, oijoijoijoijoijoijoijoioioijoi!

Ei kommentteja: