"Jalankulkuämpäri on Sanna Väkevä ja Pinja Niemen johtama naivistinen, hyväntuulinen popbändi Helsingistä. Yhtyeen musiikissa on samoja lähtökohtia kuin PMMP:llä, kaksi naislaulajaa ja sovinnaisuuksista viisveisaavat tyttöenergiaa korostavat tekstit.
Jalankulkuämpäri on kuitenkin leimallisesti kitarapop-yhtye, jonka sointia ja lauluosuuksia ei ole hiottu tietokoneen näytöllä suuria massoja miellyttämään. Stemmat saavat huojua, ja kuulijan korvasta riippuu, onko meininki viehättävän luomua vai keskentekoista.
Sellaiset aiemmat Jalankulkuämpäri-suosikit kuin Juhani hiihtää tai 9E saavat seuraa esimerkiksi Vaarallisesta pianonvirittäjästä, jonka rokkaus lähenee jo Rolling Stonesia, ja kesäslovarista Bodom Bodom, jonka tekstissä "voi vaan nauttia sateesta tissit paljaana, ei ees palella".
Rakkauden leirikoulun päättää suomennos Blondien repertuaarista poimitusta Hanging On The Telephonesta, suomeksi Roikkumaan langoille. Sovitus ei ole powerpoppia vaan akustinen balladi."
- Suonna Kononen / Karjalainen 24.7.2010
Rakkauden leirikoulua on kaupoissa vielä muutama jäljellä, käy ostamassa omasi pois vaikka täältä.
16.8.2010
6.8.2010
Queertopia Festival 23.-25.7.2010
Jalankulkuämpäri teki historiaa heinäkuussa. Kävimme ihan ekalla ulkomaan keikalla. Ja millanen soppa siitä syntyikään... Aloitimme reissun ammattilaisten tapaan treenaamalla keikkasetin kasaan muutama tunti ennen laivan lähtöä. Reko heitti meidät treenien jälkeen Siljan terminaaliin kesäautolla. Siellä miksaajamiehemme Jasse vaimonsa Heidin kanssa meitä jo odottikin. Matkasimme Ruotsin suuntaan ilman Rekoa, koska Pariisin Keväällä piti olla keikka Tavastialla pe 23.7. mutta sitten se siirtyikin elokuulle eikä Rekon lentolippuja voinut enää perua. No onneksi mentiin edes vähän matkaa yhtä matkaa. Ja takaisin oltiin kuitenkin tulossa samalla laivalla koko bändi.
Löydettyämme hytit kannelta kaksi, suuntasimme ylös ja ulos aurinkokannen tersulle nauttimaan muutamat virvokkeet. Koska olemme hippejä ja nuoria istuimme tyylikkäästi lattialla, kunnes näköpiiriimme osui tyhjä pöytä. Joonatan ampaisi meistä ketterimpänä varaamaan pöytää, mutta juuri kun hän istui penkkiin ryntäsi siihen saksalaiseksi tulkitsemamme mies. Ja miehen noin kymmenen hengen seurue. Siinä jäi pieni suomalainen muusikko ihan kakkoseksi kun saksalaiset (oikeesti ne olikin venäläisiä) valtasivat pöydän ja alkoivat vetämään omia eväitään baarin terassilla. Nöyrinä tyttöinä ja poikina palasimme takaisin lattiapaikoillemme ja muistelimme kuinka saksalaiset polttivat Lapin. Hieman katkeran sävyisen keskustelumme oli kuullut joku muukin, koska jonkin ajan kuluttua yhdestä pöydästä kuului sinivalkoinen ääni ”Hei nuoret, tästä vapautuis teille pöytä”. Kiitimme neonkeltaiseen paitaan pukeutunutta setää ja seuruetta. Myöhemmin samainen herrasmies oli poistumassa ruokaravintelista johon jonotimme ja heitti ”Meiltä just vapautu teille hyvä pöytä tuolta”. Kyllä suomalainen mies on ihana.
Kuumottava pelle Brasiliasta
Jasse ja Heidi kävivät herkistelemässä sateenkaaren alla. Oli aika huikea auringonlasku Itämerellä.
Syötyämme kävimme katsastamassa laivan humppabändin, jonka soitto oli erittäin leipiintynyttä toimintaa. International Dance Band ja silleen, ei soi sinivalkoisilla laivoilla enää Metsäkukkia tai Satumaa. Lady Gagaa kyllä kovasti yrittivät koveroida... Tytöt tilasivat ihanan marjaisat mansikkamargaritat (joissa ei kylläkään ollut tequilaa) ja sit poseerattiin virallisesti. Haimme tax freestä hieman evästä viikonlopulle ja painuimme pehkuihin.
Lauantaiaamuna potskimme oli Tukholman satamassa ja tankattuamme meriaamiasella sulhaspiirakoita itsemme täyteen, ryhdyimme vyörymään tavaroinemme kohti Ruotsin mannerta. Meitä vastassa oli kuski, joka tulisi viemään meidät syvälle ruattin mettiin. Paljon odottamaamme Jalankulkuämpäri-kylttiä ei kyllä ollut noutajalla mukana, mistä ensimmäinen miinuspiste festareille. Tavarat, Jasse ja Heidi hyppäsivät pakettiauton kyytiin, jonka kuskilla oli jotain suomi-konnektionia kun hää ymmärsi tätä meidänkin kieltä ja joka oli muutenkin mukava. Plussapiste. Meidän kuski ei puhunut suomea mutta englantia hyvin sujuvasti, oli oikein mukava tyyppi ja järjesti Rekolle ja Karolle kuljetuksen Norbergissä festarialueelle. Plussapiste. Matkalla pysähdyttiin paikallisella ABC:llä eli OK8Q:lla. Siis aivan käsittämätön nimi... Pinja odotti innoissaan ensimmäistä ruotsinkielistä dialogia. –”55 kronor” –”tack so mymmmm”, auts pieleen meni se mycket. Mut eka kerta aina vähän jännittää...
Jatkoimme huristelua syvemmälle Ruotsiin. Soundtsek aikamme klo 12-12:20 oli ja meni, taisimme olla perillä Norbergissä joskus klo 14 jälkeen. No mut meillä oli Jasse messissä, joten emme ottaneet paineita yhdestä soundtsekistä. Lisäksi soittoaikataulut oli rakennettu nerokkaasti että bändien välillä oli reilu tunti vaihtoaikaa. Plussapiste. Tsekataan sitten ennen keikkaa nou probleem.
Festarialueelle päästyämme koimme ihanan jälleennäkemisen Rekon ja Karon kanssa. He olivat hieman järkyttyneen oloisia. Kuski oli kehunut että festarit ovat sujuneet aivan ihanasti ja olleet täynnä rakkautta ”Eilen ei kukaan nukkunut omissa teltoissaan”. Näinhän se festareilla ilmeisesti pitääkin mennä. Lisäksi nuoret olivat kohdanneet elämänsä ensimmäisen parrakaan naisen. On täällä Ruotsissa aika erilaista...
Sit alkoi sumpliminen järjestäjien kanssa että minne kassit, mistä passit, milloin syödään ja milloin mennään nukkumaan. Nukkumamestoille oli autokuljetus, senkus katot puhelinnumeron listasta, soitat ja pyydät kyydin niin shuttle vie. Plussapiste. Saimme valita otammeko tänään lounaan klo 13-15 vai päivällisen klo 19-21. Valitsimme päivällisen. Miinuspiste. Kyllä suomalaiset tarvitsee kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Kassit saatiin lukkojen taakse. Plussapiste. Ja bäkkäri vapautuisi meille tunti ennen keikkaa. Plussapiste.
Siirryimme siis niin kutsuttuun kaljatelttaan, joka kylläkin oli vanha tanssilava ja sen kioski. Siellä erittäin ystävällinen setä möi meille kaljaa ja siideriä, järjestäjien mukaan kalliiseen hintaan, mutta Suomen mittapuullaa hinta oli ihan sopiva ja halvempi kuin suomifestareilla olisi ollut. Plussapiste sedälle ja sen kioskille. Miinuspiste festareille ettei saatu kaljalippuja.
Ihmettelimme melko hiljaisia festareita, puhuimme tyhmiä (kivan miehen kioski vaihtui jo likasen miehen kioskiksi) ja joimme muutamat virvokkeet. Otimme myös virallisen ryhmäkuvan.
Klo 16 haimme kamamme säilytyksestä ja siirryimme bäkkärille ja soundtsekkiin. Bäkkärillä oli kaljaa, hedelmiä ja sipsiä. Plussapiste. Sekä peili, 2 pyyhettä ja ei yleisön käytössä oleva vessa. Plussapiste. Lavalla laitoimme kamat pydeen ja virittelimme, mut sit piti odottaa että toisen lavan bändi lopettaa. No mehän menimme siis meikkaamaan ja laittamaan tukkaa. Sannan ja Pinja meikkaillessa Joonatan oli jo perustanut Heidin ja Karon kanssa uuden bändin.
Meidät juonsi lavalle erittäin ammattitaitoinen ja ystävällinen parraskas nainen. Plussapiste. Heti alkuun heitimme kehiin legendaarisen ”We speak languages”, ettei jäisi epäselväksi mitä seuraavan puolen tunnin aikana tapahtuu.
Keikka meni tosi hyvin. Tilanteen absurdius vain heitti lisää vettä myllyyn ja tuntui että sekoilu ja esiintyminen vedettiin enemmän täysillä kuin missään ennen. Jopa Joonatan aka Mr Cool veti muutamat kitarasankari-elkeet... Porukkaa oli aika vähäisesti mutta näyttivät kyllä diggaavan sitäkin lujemmin. Erityisspessukiitokset lähetetään suomijuurisille-kajal-parta-tytöille huimista tanssimuuveista ja välispiikkien käännösavustuksesta. Johan skidar och Farligt pianostämmare! Tack so mycket. Många plussapiste.
Keikan jälkeen hengailimme bäkkärillä, kunnes meidän piti luovuttaa se seuraavalle artistille. Suuntasimme syömään. Ruoka oli hyvää, mutta se oli kortilla. Jassen pyytäessä hieman suurempaa annosta vastaus oli kylmähkö ”sori mutta sitten ruokaa ei välttämättä riittäisi kaikille”. Miinuspiste. Näkkileipää sai kyllä ottaa niin paljon kuin haluaa. Ruoka oli tosi hyvää (plussapiste) ja siksi ärsytti vielä enemmän, ettei sitä saanut niin paljon että nälkä olisi lähtenyt. Otettiin sitten lisää näkkäriä, joka Ruotsissa on kyllä äärimmäisen maukasta. Plussapiste. Ja likasen miehen kioskista sai nachoannoksen 3 eurolla ja pitafalafelin 4:llä, joten syötiin siellä iltapalat vielä.
Aktivistihippien festareilla myös artistit saavat tiskata omat astiansa. Ihan oikein niille kapitalisti-sioille. No vitsivitsi, ei tästä oo oikeesti naputettavaa tulipahan pestyä kädetkin samalla.
Vatsat melkein täynnä siirryimme takaisin festarialueelle ja mihinkäs muualle kuin kaljatelttaan. Siellä oli ihmeen vähän porukkaa aina, joten saimme suht ominemme mellastaa. Kävimme jopa katsomassa yhtä bändiä, kun niiden musa kuulosti aika hauskalta. Kumbia Queers Näillä mimmeillä oli kyllä kova meno, ja porukka tanssi ihan hulluna.
Joskus kahdentoista aikoihin soitimme kuskille ja pyysimme kyytiä majoituspaikkaan, paljon lupaavaan Sleeping Halliin. Koska meitä oli matkassa seitsemän emme tietenkään mahtuneet kaikki yhdellä kertaa autoon, joten osa porukasta jäi odottamaan että ensimmäinen satsi jengiä saadaan Sleeping Halliin. Kun loputkin olivat autossa, puolivälissä matkaa Jasse soitti Pinjalle ”Ööö tota täällä ei oo meille sänkyjä, patjoja saatikka tilaa...” Oumaigaad. Kysytään kuskilta tietääkö se asiasta. No eipä tiedä mutta antoi jonkun Annan numeron, jonka pitäisi olla Sleeping Hall-vastaava. Anna vastaa puhelimeen mutta kertoo olevansa festarien valokuvaaja. Onneksi hän on samassa paikassa majoittuneena ja tulee paikalle antamaan oikean henkilön puhelinnumeron. Alexander vastaa puhelimeen ja all hell breaks loose. ”We never promised you any mattresses” ja sitä rataa. Herra saa Pinjan itkemään (ja se ei helpolla onnistu) ja vetäsee luurin korvaan. Jasse ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa soittelemaan kyseiselle herralle ja noin sadalle muullekin, kun ruotsalaiset kilpaa pakoilevat vastuuta. Hengaamme keittiössä Briteistä saapuneen bändin kanssa, jotka kertovat omista majoitusongelmistaan. Olivat tulleet paikalle jo torstaina ja saivat nukkua ensimmäisen yön Sleeping Hallissa, mutta seuraavaksi yöksi heidät heitettiin pihalle eli telttailemaan koska Sleeping Hall oli liian täynnä. Kitaristi oli sitten saanut käteensä niin paljon itikanpuremia että käsi oli turvonnut ihan palloksi. Ihanaa leijonat ihanaa. Rouva Britti tarjosi meille viimeisen kaljansa ja me kaivoimme Fresitan esille ja jaoimme sen uusien ystäviemme kesken. Reilun tunnin puhelinrumban jälkeen pihaan ajoi vihdoin auto jossa oli kuusi patjaa meille. Leidit raivasivat myös tilaa yhteen huoneeseen meille ja seurueemme käpertyy vihaisina nukkumaan. Ai niin, noin satamiljoonaa miinuspistettä. Ruotsi on paska maa.
Kuvassa näkyy myös patja, jonka olisi pitänyt riittää meille seitsemälle. Nice. Everybody smile.
Toiset osaa ottaa lunkimmin...
Yö sujuu ihanasti kuorsausta ja nukkumaan tulevien vapaaehtoisten työntekijöiden yöpuulle valmistautumista kuunnellen. Ja kuudelta alkoi herätyskellot soimaan... Me nousimme kymmeneltä ja toivoimme että kyyti tulisi mahdollisimman pian. Olimme saaneet sovittua että meidät noudetaan klo 12 alunperin järjestäjien suunnitteleman klo 14 sijaan. Mutta ah pelastus! Tekstiviesti ilmoittaa että ensimmäinen auto tulee noutamaan puolet joukosta jo klo 11. Hallelujah! Odotamme autoa pihalla tavarat valmiina. Ja sieltä se saapuu. Jasse, Heidi, Reko ja Karo hyppäävät tähän kyytiin, samoin tavarat. Niin minkäänlaista aamupalaahan majoituspaikalla tai muuallakaan ei ollut tarjolla (miinuspisteitä), joten ensimmäiseen kyytiin hyppäävät pääsisivät myös syömään. Pinja oli laskelmoinut sen verran, että voisi jättäytyä viimeiseen kuljetukseen koska oli viisaana pöllinyt bäkkäriltä kolme omenaa. Lisäksi Joonatanin repusta löytyi karkkia ja pistaaseja. Ja Jasse jätti meille Tobleronea. Koska sleeping hallissa ei saanut syödä pähkinöitä (jollain voi hei olla allergia), istuivat Pinja, Sanna ja Joonatan viimeisen tunnin rappukäytävässä syöden pähkinöitä. Muahahhahahahaha. Ja ripoteltiin muutamat kuoret sinne käytävällekin, koska me ollaan pahiksii. Vihdoin ja viimein kyytimme saapui ja saimme jättää festarihelvetin taaksemme. Heihei, takasin ei tulla.
Kuskimme oli erittäin mukava ja ystävällinen nuori herrasmies. Harmi vaan että hän oli jostain pohjoisesta kotoisin ja ajoikin sitten muutamankin kerran hieman huti. Ehdimme kuitenkin hyvissä ajoin terminaaliin jossa Rekoliina ja Karoliina meitä jo odottivatkin. Jasse ja Heidi olivat lähteneet Tukholmaan sekoilemaan, koska olivat jäämässä Ruotsiin sukuloimaan ja lomailemaan. Pääsimme laivaan suht samantein, jakauduimme hytteihin ja sovimme treffit. Käytiin odottamassa kannella että laivan ravintola aukeaa ja sitten menimme syömään. Ruokailun jälkeen kävimme taas pihalla hapella ja mitä näimmekään! Kaksi joutsenta johdattivat venhettämme kohti koti-Suomen satamaa. Kyllä pienen ihmisen sydämessä silloin läikähti. Melkein ostimme suomileijona pipot ja kalsarit, oli se näky niin kaunis. Tyydyimme kuitenkin tax freen nestemäisiin virvokkeisiin ja pidimme pienimuotoiset hyttihipat. Ihanaa leijonat ihanaa! Seuraavaa ulkomaankeikkaa innolla odottaen...
Löydettyämme hytit kannelta kaksi, suuntasimme ylös ja ulos aurinkokannen tersulle nauttimaan muutamat virvokkeet. Koska olemme hippejä ja nuoria istuimme tyylikkäästi lattialla, kunnes näköpiiriimme osui tyhjä pöytä. Joonatan ampaisi meistä ketterimpänä varaamaan pöytää, mutta juuri kun hän istui penkkiin ryntäsi siihen saksalaiseksi tulkitsemamme mies. Ja miehen noin kymmenen hengen seurue. Siinä jäi pieni suomalainen muusikko ihan kakkoseksi kun saksalaiset (oikeesti ne olikin venäläisiä) valtasivat pöydän ja alkoivat vetämään omia eväitään baarin terassilla. Nöyrinä tyttöinä ja poikina palasimme takaisin lattiapaikoillemme ja muistelimme kuinka saksalaiset polttivat Lapin. Hieman katkeran sävyisen keskustelumme oli kuullut joku muukin, koska jonkin ajan kuluttua yhdestä pöydästä kuului sinivalkoinen ääni ”Hei nuoret, tästä vapautuis teille pöytä”. Kiitimme neonkeltaiseen paitaan pukeutunutta setää ja seuruetta. Myöhemmin samainen herrasmies oli poistumassa ruokaravintelista johon jonotimme ja heitti ”Meiltä just vapautu teille hyvä pöytä tuolta”. Kyllä suomalainen mies on ihana.
Kuumottava pelle Brasiliasta
Jasse ja Heidi kävivät herkistelemässä sateenkaaren alla. Oli aika huikea auringonlasku Itämerellä.
Syötyämme kävimme katsastamassa laivan humppabändin, jonka soitto oli erittäin leipiintynyttä toimintaa. International Dance Band ja silleen, ei soi sinivalkoisilla laivoilla enää Metsäkukkia tai Satumaa. Lady Gagaa kyllä kovasti yrittivät koveroida... Tytöt tilasivat ihanan marjaisat mansikkamargaritat (joissa ei kylläkään ollut tequilaa) ja sit poseerattiin virallisesti. Haimme tax freestä hieman evästä viikonlopulle ja painuimme pehkuihin.
Lauantaiaamuna potskimme oli Tukholman satamassa ja tankattuamme meriaamiasella sulhaspiirakoita itsemme täyteen, ryhdyimme vyörymään tavaroinemme kohti Ruotsin mannerta. Meitä vastassa oli kuski, joka tulisi viemään meidät syvälle ruattin mettiin. Paljon odottamaamme Jalankulkuämpäri-kylttiä ei kyllä ollut noutajalla mukana, mistä ensimmäinen miinuspiste festareille. Tavarat, Jasse ja Heidi hyppäsivät pakettiauton kyytiin, jonka kuskilla oli jotain suomi-konnektionia kun hää ymmärsi tätä meidänkin kieltä ja joka oli muutenkin mukava. Plussapiste. Meidän kuski ei puhunut suomea mutta englantia hyvin sujuvasti, oli oikein mukava tyyppi ja järjesti Rekolle ja Karolle kuljetuksen Norbergissä festarialueelle. Plussapiste. Matkalla pysähdyttiin paikallisella ABC:llä eli OK8Q:lla. Siis aivan käsittämätön nimi... Pinja odotti innoissaan ensimmäistä ruotsinkielistä dialogia. –”55 kronor” –”tack so mymmmm”, auts pieleen meni se mycket. Mut eka kerta aina vähän jännittää...
Jatkoimme huristelua syvemmälle Ruotsiin. Soundtsek aikamme klo 12-12:20 oli ja meni, taisimme olla perillä Norbergissä joskus klo 14 jälkeen. No mut meillä oli Jasse messissä, joten emme ottaneet paineita yhdestä soundtsekistä. Lisäksi soittoaikataulut oli rakennettu nerokkaasti että bändien välillä oli reilu tunti vaihtoaikaa. Plussapiste. Tsekataan sitten ennen keikkaa nou probleem.
Festarialueelle päästyämme koimme ihanan jälleennäkemisen Rekon ja Karon kanssa. He olivat hieman järkyttyneen oloisia. Kuski oli kehunut että festarit ovat sujuneet aivan ihanasti ja olleet täynnä rakkautta ”Eilen ei kukaan nukkunut omissa teltoissaan”. Näinhän se festareilla ilmeisesti pitääkin mennä. Lisäksi nuoret olivat kohdanneet elämänsä ensimmäisen parrakaan naisen. On täällä Ruotsissa aika erilaista...
Sit alkoi sumpliminen järjestäjien kanssa että minne kassit, mistä passit, milloin syödään ja milloin mennään nukkumaan. Nukkumamestoille oli autokuljetus, senkus katot puhelinnumeron listasta, soitat ja pyydät kyydin niin shuttle vie. Plussapiste. Saimme valita otammeko tänään lounaan klo 13-15 vai päivällisen klo 19-21. Valitsimme päivällisen. Miinuspiste. Kyllä suomalaiset tarvitsee kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Kassit saatiin lukkojen taakse. Plussapiste. Ja bäkkäri vapautuisi meille tunti ennen keikkaa. Plussapiste.
Siirryimme siis niin kutsuttuun kaljatelttaan, joka kylläkin oli vanha tanssilava ja sen kioski. Siellä erittäin ystävällinen setä möi meille kaljaa ja siideriä, järjestäjien mukaan kalliiseen hintaan, mutta Suomen mittapuullaa hinta oli ihan sopiva ja halvempi kuin suomifestareilla olisi ollut. Plussapiste sedälle ja sen kioskille. Miinuspiste festareille ettei saatu kaljalippuja.
Ihmettelimme melko hiljaisia festareita, puhuimme tyhmiä (kivan miehen kioski vaihtui jo likasen miehen kioskiksi) ja joimme muutamat virvokkeet. Otimme myös virallisen ryhmäkuvan.
Klo 16 haimme kamamme säilytyksestä ja siirryimme bäkkärille ja soundtsekkiin. Bäkkärillä oli kaljaa, hedelmiä ja sipsiä. Plussapiste. Sekä peili, 2 pyyhettä ja ei yleisön käytössä oleva vessa. Plussapiste. Lavalla laitoimme kamat pydeen ja virittelimme, mut sit piti odottaa että toisen lavan bändi lopettaa. No mehän menimme siis meikkaamaan ja laittamaan tukkaa. Sannan ja Pinja meikkaillessa Joonatan oli jo perustanut Heidin ja Karon kanssa uuden bändin.
Meidät juonsi lavalle erittäin ammattitaitoinen ja ystävällinen parraskas nainen. Plussapiste. Heti alkuun heitimme kehiin legendaarisen ”We speak languages”, ettei jäisi epäselväksi mitä seuraavan puolen tunnin aikana tapahtuu.
Keikka meni tosi hyvin. Tilanteen absurdius vain heitti lisää vettä myllyyn ja tuntui että sekoilu ja esiintyminen vedettiin enemmän täysillä kuin missään ennen. Jopa Joonatan aka Mr Cool veti muutamat kitarasankari-elkeet... Porukkaa oli aika vähäisesti mutta näyttivät kyllä diggaavan sitäkin lujemmin. Erityisspessukiitokset lähetetään suomijuurisille-kajal-parta-tytöille huimista tanssimuuveista ja välispiikkien käännösavustuksesta. Johan skidar och Farligt pianostämmare! Tack so mycket. Många plussapiste.
Keikan jälkeen hengailimme bäkkärillä, kunnes meidän piti luovuttaa se seuraavalle artistille. Suuntasimme syömään. Ruoka oli hyvää, mutta se oli kortilla. Jassen pyytäessä hieman suurempaa annosta vastaus oli kylmähkö ”sori mutta sitten ruokaa ei välttämättä riittäisi kaikille”. Miinuspiste. Näkkileipää sai kyllä ottaa niin paljon kuin haluaa. Ruoka oli tosi hyvää (plussapiste) ja siksi ärsytti vielä enemmän, ettei sitä saanut niin paljon että nälkä olisi lähtenyt. Otettiin sitten lisää näkkäriä, joka Ruotsissa on kyllä äärimmäisen maukasta. Plussapiste. Ja likasen miehen kioskista sai nachoannoksen 3 eurolla ja pitafalafelin 4:llä, joten syötiin siellä iltapalat vielä.
Aktivistihippien festareilla myös artistit saavat tiskata omat astiansa. Ihan oikein niille kapitalisti-sioille. No vitsivitsi, ei tästä oo oikeesti naputettavaa tulipahan pestyä kädetkin samalla.
Vatsat melkein täynnä siirryimme takaisin festarialueelle ja mihinkäs muualle kuin kaljatelttaan. Siellä oli ihmeen vähän porukkaa aina, joten saimme suht ominemme mellastaa. Kävimme jopa katsomassa yhtä bändiä, kun niiden musa kuulosti aika hauskalta. Kumbia Queers Näillä mimmeillä oli kyllä kova meno, ja porukka tanssi ihan hulluna.
Joskus kahdentoista aikoihin soitimme kuskille ja pyysimme kyytiä majoituspaikkaan, paljon lupaavaan Sleeping Halliin. Koska meitä oli matkassa seitsemän emme tietenkään mahtuneet kaikki yhdellä kertaa autoon, joten osa porukasta jäi odottamaan että ensimmäinen satsi jengiä saadaan Sleeping Halliin. Kun loputkin olivat autossa, puolivälissä matkaa Jasse soitti Pinjalle ”Ööö tota täällä ei oo meille sänkyjä, patjoja saatikka tilaa...” Oumaigaad. Kysytään kuskilta tietääkö se asiasta. No eipä tiedä mutta antoi jonkun Annan numeron, jonka pitäisi olla Sleeping Hall-vastaava. Anna vastaa puhelimeen mutta kertoo olevansa festarien valokuvaaja. Onneksi hän on samassa paikassa majoittuneena ja tulee paikalle antamaan oikean henkilön puhelinnumeron. Alexander vastaa puhelimeen ja all hell breaks loose. ”We never promised you any mattresses” ja sitä rataa. Herra saa Pinjan itkemään (ja se ei helpolla onnistu) ja vetäsee luurin korvaan. Jasse ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa soittelemaan kyseiselle herralle ja noin sadalle muullekin, kun ruotsalaiset kilpaa pakoilevat vastuuta. Hengaamme keittiössä Briteistä saapuneen bändin kanssa, jotka kertovat omista majoitusongelmistaan. Olivat tulleet paikalle jo torstaina ja saivat nukkua ensimmäisen yön Sleeping Hallissa, mutta seuraavaksi yöksi heidät heitettiin pihalle eli telttailemaan koska Sleeping Hall oli liian täynnä. Kitaristi oli sitten saanut käteensä niin paljon itikanpuremia että käsi oli turvonnut ihan palloksi. Ihanaa leijonat ihanaa. Rouva Britti tarjosi meille viimeisen kaljansa ja me kaivoimme Fresitan esille ja jaoimme sen uusien ystäviemme kesken. Reilun tunnin puhelinrumban jälkeen pihaan ajoi vihdoin auto jossa oli kuusi patjaa meille. Leidit raivasivat myös tilaa yhteen huoneeseen meille ja seurueemme käpertyy vihaisina nukkumaan. Ai niin, noin satamiljoonaa miinuspistettä. Ruotsi on paska maa.
Kuvassa näkyy myös patja, jonka olisi pitänyt riittää meille seitsemälle. Nice. Everybody smile.
Toiset osaa ottaa lunkimmin...
Yö sujuu ihanasti kuorsausta ja nukkumaan tulevien vapaaehtoisten työntekijöiden yöpuulle valmistautumista kuunnellen. Ja kuudelta alkoi herätyskellot soimaan... Me nousimme kymmeneltä ja toivoimme että kyyti tulisi mahdollisimman pian. Olimme saaneet sovittua että meidät noudetaan klo 12 alunperin järjestäjien suunnitteleman klo 14 sijaan. Mutta ah pelastus! Tekstiviesti ilmoittaa että ensimmäinen auto tulee noutamaan puolet joukosta jo klo 11. Hallelujah! Odotamme autoa pihalla tavarat valmiina. Ja sieltä se saapuu. Jasse, Heidi, Reko ja Karo hyppäävät tähän kyytiin, samoin tavarat. Niin minkäänlaista aamupalaahan majoituspaikalla tai muuallakaan ei ollut tarjolla (miinuspisteitä), joten ensimmäiseen kyytiin hyppäävät pääsisivät myös syömään. Pinja oli laskelmoinut sen verran, että voisi jättäytyä viimeiseen kuljetukseen koska oli viisaana pöllinyt bäkkäriltä kolme omenaa. Lisäksi Joonatanin repusta löytyi karkkia ja pistaaseja. Ja Jasse jätti meille Tobleronea. Koska sleeping hallissa ei saanut syödä pähkinöitä (jollain voi hei olla allergia), istuivat Pinja, Sanna ja Joonatan viimeisen tunnin rappukäytävässä syöden pähkinöitä. Muahahhahahahaha. Ja ripoteltiin muutamat kuoret sinne käytävällekin, koska me ollaan pahiksii. Vihdoin ja viimein kyytimme saapui ja saimme jättää festarihelvetin taaksemme. Heihei, takasin ei tulla.
Kuskimme oli erittäin mukava ja ystävällinen nuori herrasmies. Harmi vaan että hän oli jostain pohjoisesta kotoisin ja ajoikin sitten muutamankin kerran hieman huti. Ehdimme kuitenkin hyvissä ajoin terminaaliin jossa Rekoliina ja Karoliina meitä jo odottivatkin. Jasse ja Heidi olivat lähteneet Tukholmaan sekoilemaan, koska olivat jäämässä Ruotsiin sukuloimaan ja lomailemaan. Pääsimme laivaan suht samantein, jakauduimme hytteihin ja sovimme treffit. Käytiin odottamassa kannella että laivan ravintola aukeaa ja sitten menimme syömään. Ruokailun jälkeen kävimme taas pihalla hapella ja mitä näimmekään! Kaksi joutsenta johdattivat venhettämme kohti koti-Suomen satamaa. Kyllä pienen ihmisen sydämessä silloin läikähti. Melkein ostimme suomileijona pipot ja kalsarit, oli se näky niin kaunis. Tyydyimme kuitenkin tax freen nestemäisiin virvokkeisiin ja pidimme pienimuotoiset hyttihipat. Ihanaa leijonat ihanaa! Seuraavaa ulkomaankeikkaa innolla odottaen...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
